Uutiset
Sateenkaaren värit, hyvää Pride-viikkoa!

Monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta työpaikoille

Uutiset
Toivotamme kaikille hyvää Pride-viikkoa! Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä työelämässä vuoden jokaisena päivänä. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja kohdatuksi itsenään, vapaana pelosta ja syrjinnästä.
kuvistuskuva

Työnantajan tulee edelleen lähettää päivärahahakemus Kelaan

Uutiset
Työnantajan tulorekisteriin ilmoittamat palkkatiedot eivät riitä työntekijän päiväraha- ja kuntoutusrahapäätösten perusteeksi, vaan lisäksi Kela tarvitsee työnantajan tekemän hakemuksen.
punianen kynä, jolla ollaan allekirjoitamassa paperia

Etätyö edellyttää sopimista 

Uutiset
Etätyön tekeminen edellyttää, että työnantaja ja työntekijä sopivat  asiasta. Viime keväänä etätyöstä sovittiin poikkeusolojen vuoksi usein suullisesti ja määräajaksi. Jos etätyö on nyt vakiintumassa osaksi työpaikan toimintamallia, olisi tarkoituksenmukaista tehdä kirjallinen tai sähköinen sopimus etätyön ehdoista. Avaintan sivuilla on julkaistu etäsopimusmalli jäsenten käyttöön.
Kirsikkapuu kukassaan keväällä

Tuulahduksia kevätseminaarista

Uutiset
Avainta-kevätseminaari järjestettiin jo 5. kertaa 6.–7.5. Tänä vuonna seminaari toteutettiin kokonaan etänä. Kevätseminaarin teemana oli johtaminen ja oppiminen.
Kuntatyö2030 ylläpitää Tekojen Toria #hyväkiertämään

Hyvä kiertämään -kampanja kerää jälleen kunta-alan parhaat kehittämistyöt näkyviin

Uutiset
Kuntaorganisaatiot ovat pandemian myötä kehittäneet uusia ratkaisuja ja toimintamalleja palvelujen tuottamiseen. Monet ovat siirtyneet etätöihin ja ottaneet toiminnassaan ison digiloikan. Hyvä kiertämään -kampanja kerää jälleen kunta-alan kehittämistyöt Tekojen torilla. 
Kasvi kädellä. Pixhill.

Työelämän kehittämisrahan haku käynnissä 28.5.saakka

Uutiset
Kevan vuoden 2021 työelämän kehittämisrahan haku on avoinna kuntien, kunta- ja sote-yhtymien, kuntien osakeyhtiöiden ja kuntakonsernien sekä kirkon työnantajien työelämän kehittämishankkeille. Haku päättyy 28.5. klo 16.