Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 12/2020

    
Ovatko vuodet veljiä tai siskoja keskenään?

Kysymys tuli mieleeni, kun summasin kuluvaa ja arvioin tulevaa vuotta. Sote-uudistus ja siihen liittyvät kuviot ovat olleet Avaintan ja erityisesti toimialan jäsenyhteisöjen pohdinnan alla jo viitisen vuotta. Nähtäväksi jää, toteutuuko uudistus ja jos toteutuu, niin millaisena. Ensi kevään yhtenä painopisteenä on sote-uudistuksen seuranta ja siitä johtuvat vaikutusanalyysit. Mikäli uudistus toteutuu, niin yhdistys arvioi ja tekee tarvittavia linjauksia.

Sopimusneuvotteluihin valmistautuminen alkaa

Tällä hetkellä seuraava neuvottelukierros tuntuu etäiseltä, sillä alkukesästä teimme lähes kahden vuoden työehtosopimukset. Kuitenkin, todennäköisesti aktiivisempi neuvottelutoiminta käynnistyy jälleen jo syksyllä 2021. Alkavan vuoden keskeisenä teemana tulee olemaan jälleen neuvotteluihin valmistautuminen, vaikka työehtosopimukset ovat voimassa vuoden 2022 helmikuun loppuun saakka.

Korona haastoi yritystoiminnan

Tänä vuonna suurimmat haasteet on aiheuttanut korona. Osa jäsenyhteisöistämme on joutunut tekemään pikaisia ja koviakin päätöksiä henkilöstöä koskien. Toivottavasti olemme pystyneet olemaan apuna näissä tilanteissa, joissa ei välttämättä ole edes ollut olemassa täysin oikeita työoikeudellisia tulkintoja. Huomaattehan, että maaliskuussa säädetyt ja kesäkuussa jatkoa saaneet tietyt määräaikaiset muutokset esimerkiksi lomautuksia koskien ovat päättymässä vuoden vaihteessa.

Varmasti kaikki toivomme, että tilanne normalisoituisi ensi vuonna niin liiketoiminnan kuin itsemme ja lähimmäistemme hyvinvoinnin kannalta.

Toimisto palvelee joulun aikaan

Avaintan toimisto palvelee jäseniä joulun välipäivinä sekä uudenvuodenaattona. Joululomien vuoksi vastauksissa voi olla viiveitä. Kysymyksiä kannattaa esittää ensisijaisesti yhteiseen palvelupostiimme: toimisto@avainta.fi

Rauhallista ja rentouttavaa joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa koko Avaintan tiimi!

Vesa Laine
toimitusjohtaja, Avainta

Jäsenkirjeen näköisversio 12/2020


Koronaepidemian takia työlainsäädäntöön tehdyt tilapäiset muutokset päättyvät 31.12.2020

Määräaikaiset muutosten 1.4.-31.12.2020 keskeiset sisällöt liittyivät lomautusprosessin nopeuttamiseen yt-lain piirissä oleville, lomautusprosessin nopeuttamiseen alle 20 henkilön yrityksissä, määräaikaisen lomauttamiseen, koeaikapurkuun taloudellisella tai tuotannollisella syyllä sekä irtisanotun työntekijän takaisinottovelvollisuuteen.

Lue lisää >


 

Työsopimuslakiin suunnitteilla muutoksia kilpailukieltosopimuksiin liittyen

Hallituksen esityksessä 222/2020 ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslain kilpailukieltosopimuksia koskevia säännöksiä. Muutoksien olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2022 alkaen.

Uudistuksessa ei puututa kilpailukieltosopimuksen solmimisen edellytyksiin.Jatkossakin kilpailukieltosopimuksen tekemiselle tulee olla lain edellyttämä erityisen painava syy.

Uudella kilpailukieltosopimusääntelyllä olisi tarkoitus rajoittaa kilpailukieltosopimusten tekemistä. Uudistuksessa ehdotetaan työnantajalle korvausvelvoitetta työntekijälle aina kilpailukieltosopimussidonnaisuudesta, riippumatta sen pituudesta.

Työsopimuslakiin oltaisiin lisäämässä kilpailukieltosopimuksen irtisanomismahdollisuus, jota työnantaja voisi käyttää, mikäli intressiä kilpailukieltosopimukseen ei enää olisi.

Lue lisää >


Matkakustannusten korvaaminen 1.1.2021 alkaen

Verohallinto on antanut päätöksen 24. marraskuuta verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2021, jotka olemme päivittäneet verkkosivuillemme muutaman sovellusohjeen kera.

Verovapaan kotimaan kokopäivärahan määrä on 44 euroa, osapäivärahan 20 euroa ja ateriakorvauksen 11,00 euroa. 

Verovapaa kilometrikorvaus on 44 senttiä kilometriltä.

Lue lisää > 


 

Ammattiyhdistyskoulutusta

Verkkosivuillemme on listattu jäsenyhteisöille ammattiyhdistyskoulutukset 2020–2022, jotka olemme hyväksynyt allekirjoittajajärjestöjen esityksestä 117 §:n mukaisin ehdoin.

Koulutukset >

 


Korkeasaaren eläintarhan säätiö suojelee luonnon monimuotoisuutta

Korkeasaaren eläintarha on osa Helsingin kaupunkikonsernia ja saa toimintatukea kaupungilta, mutta on hallinnollisesti itsenäinen. Toiminnasta vastaa Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr, joka aloitti 1.1.2018. Nykyisin Korkeasaaren eläintarhan tärkein tehtävä on lajien, erityisesti villieläinten suojelu. Säätiönä se kykenee laajemmin osallistumaan kansainväliseen lajiensuojelutyöhön sekä kehittämään yritysyhteistyötä ja varainhankintaa. 

– Virastomalli ei ole paras eläintarhan pyörittämiseen. Säätiönä voimme entistä laajemmin osallistua kansainväliseen yhteistyöhön tutkimustyön ja lajien suojeluun, kuvaa Korkeasaaren eläintarhan säätiön toimitusjohtaja Sanna Hellström

Johtaminen poikkeusoloissa

Korkeasaari on normaalisti auki vuoden jokaisena päivänä, mutta korona sulki eläintarhan keväällä sekä nyt joulukuussa kolmeksi viikoksi.

Työtä Korkeasaaressa ei voi tehdä etänä. Tiedonkulkua on pitänyt miettiä uudelleen. Alkuun viestintä oli päivittäistä, kun tarvittiin ohjeita turvalliseen työskentelyyn.

Johtamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta poikkeusolojen tuoma etääntyminen työyhteisön muista jäsenistä tuo omat vaikeutensa. Tänä aikana on jäänyt pitkäaikaisia työntekijöitä eläkkeelle ja uusia on aloittanut, eikä kumpiakaan ole kunnolla kohdattu.

– Kasvokkaista vuorovaikutusta ihmisten välillä ei korvaa mikään, muistuttaa Sanna Hellström.

Avaintan monialaiset jäsenyhteisöt

Avaintassa on jäsenyhteisöjä yli 600, joissa työskentelee yhteensä lähes 40 000 henkilöä. Useimmissa jäsenyhteisöissä koko henkilöstö on saman työehtosopimuksen piirissä. Haluamme tuoda esille  jäsentemme toimintaa.

Lue koko artikkeli Korkeasaaren eläintarhan säätiöstä Avaintan sivulta >

Tutustu Korkeasaaren eläintarhan omilta sivuilta säätiöön ja sen merkittävään tehtävään >


Suomi.fi-valtuudet Kelan palveluihin

Hoida Suomi.fi-valtuudet Kelan asiointipalveluihin 31.12.2020 mennessä.

Lue lisää >


Uudistettu työsuojelu ja työhyvinvointiopas

TTK:n työsuojelu ja työhyvinvointi opas toimistotyöhön asiantuntijoille, esihenkilöille sekä työsuojeluhenkilöstölle.

Tutustu ja lataa opas >


Kuntekon loppujulkaisu

Kuntekon loppujulkaisu kertoo, mitä ohjelmassa on tehtiin vuosina 2015–2020.

Lue julkaisu Kuntekon sivuilta >


Hyvää joulua 2020 toivottaa Avaintan tiimi