Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 8/2015


Toimitusjohtajan katsaus


Maan hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt palasivat neuvottelupöytään heti kesälomien jälkeen. Tavoitteena oli löytää yhteinen tavoite keinoista, joilla hallitusohjelmassa mainittu kilpailukykyhyppy saavutettaisiin. Lisäksi tarkoituksena oli määritellä aikataulu varsinaisille neuvotteluille ja ennen kaikkea asialista siitä, millä keinoilla tavoitteeseen päästäisiin.


Kuten tiedämme, yhteistä tavoitetilaa varsinaisten neuvotteluiden aloittamiseksi ei löytynyt. Maan hallitus valmistelee lainsäädännöllisiä keinoja, joilla se pyrkii vastaavaan vaikutukseen. Keinovalikoima esitellään syyskuun loppuun mennessä. Todennäköisesti jotain myös työsuhteisiin vaikuttavia lainsäädännöllisiä muutoksia on tulossa. Taustavalmistelua tehdään parhaillaankin työryhmissä.


Hallitusohjelman mukaisten, työelämään vaikuttavien asiakokonaisuuksien valmistelu on myös käynnissä. Paikallisen sopimisen kehittämistä selvitetään selvitysmiehen toimesta. Tämän toimeksiannon määräaika on lokakuun puolessa välissä. Hallitusohjelmaan on myös kirjattu, että se pidentää koeaikaa, mahdollistaa alle vuoden määräaikaisen työsuhteen ilman eri perustetta ja joustavoittaa takaisinottovelvoitetta irtisanomistilanteessa sekä kehittää muutosturvaa. Samoin hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”sairauspoissaoloja ja sairausriskin vaikutuksia työnantajalle vähennetään sisällyttämällä viiden viikon ja sitä pidempiin vuosilomiin kuuden päivän omavastuu vuosilomalla sairastumisesta.”


Vielä emme tiedä, miten ja millä aikavälillä hallitusohjelmaan kirjatut asiat toteutuvat. Varmaa kuitenkin on, että muutoksia myös työlainsäädäntöön tulee. Seuraamme tilannetta ja jaamme informaatiota heti kun sitä saamme.


Työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson palkantarkistukset


Avaintyönantajat AVAINTA ry ja sopimuksiin osallisena olevat palkansaajajärjestöt saavuttivat neuvottelutuloksen työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen 1.2.2016–31.1.2017 palkkaratkaisusta. Sekä Avaintan että palkansaajajärjestöjen hallinnot ovat hyväksyneet neuvottelutulokset. Yleiskuvaus saavutetusta ratkaisusta on esitetty jäsenkirjeessä 07/2015.


AVAINTES:iä koskeva allekirjoituspöytäkirja, palkkaryhmittelyt sekä eräät tarkistetut korvaukset. Palkantarkistukset tulevat voimaan 15.3.2016.


AVAINOTES:iä koskeva allekirjoituspöytäkirja liitteineen. Palkantarkistukset tulevat voimaan 1.2.2016. Opetusalan sopimusmuutokset sisältävät eräitä selventäviä tekstimuutoksia, joilla ei ole tulkintavaikutusta. Liitteiden 1, 3 ja 6 osalta on tehty muutoksia ”työkyvyn ylläpitäminen, liikunta- ja terveystiedon” osa-alueen opetusvelvollisuuden määräytymiseen. Tämä muutos tulee voimaan 1.8.2016. Asia käy tarkemmin ilmi AVAINOTES:n liitteestä. Ohjeistamme asiaa myös tarkemmin syksyn aikana.


TSNTES:iä koskeva allekirjoituspöytäkirja liitteineen. Palkantarkistukset tulevat voimaan 15.3.2016.


Vesa Laine
toimitusjohtaja



Ilmoittaudu syksyn koulutuksiin


FCG Koulutus järjestää yhteistyössä Avaintan kanssa syksyllä kolme koulutustilaisuutta. Kaikki koulutukset järjestetään Helsingin Kuntatalolla (Toinen linja 14). Koulutukset myös striimataan, joten niihin on mahdollista osallistua joko paikan päällä tai oman koneen välityksellä.


AVAINTES:n työaikapäivä 23. syyskuuta


Koulutuksessa käsitellään käytännönläheisesti AVAINTES:n työaikaan liittyviä sopimusmääräyksiä. Aamupäivä käsitellään yhteisesti työaikamääräyksiä. Iltapäivällä koulutus eriytyy siten, että halukkaat osallistuvat jaksotyöaikaa koskevaan osioon ja osa jatkaa muiden työaikamääräysten syventävällä käsittelyllä. Kouluttajina toimivat Avaintan työmarkkinalakimies Emma Stavén sekä työmarkkina-asiamies Pia Raatikainen.


Lisätiedot ja ilmoittautuminen FCG:n sivuilla >


AVAINTES:n palkkauspäivä 7. lokakuuta


Palkkauspäivä rakentuu kahdesta näkökulmasta. Aamupäivän aikana käsitellään AVAINTES:n palkkausmääräyksiä soveltamisen näkökulmasta. Iltapäivän osuudessa keskitytään puolestaan palkkausjärjestelmän strategisiin tavoitteisiin sekä palkitsemisen periaatteisiin palkkausjärjestelmän kehittämisen näkökulmasta. Kouluttajina toimivat Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine sekä KT Kuntatyönantajien johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen.


Lisätiedot ja ilmoittautuminen FCG:n sivuilla >


AVAINTES:n työsuhdepäivä 11. marraskuuta


Työsuhdepäivä antaa kattavan kuvan AVAINTES:n keskeisimmistä osioista. Koulutuksen jälkeen osallistujalla on yleiskäsitys AVAINTES:n sisällöstä. Koulutus on suunniteltu sekä esimiehille että palkanlaskentahenkilöstölle. Kouluttajina toimivat Avaintan työmarkkina-asiamies Pia Raatikainen ja työmarkkinalakimies Maija Mäntylä.


Lisätiedot ja ilmoittautuminen FCG:n sivuilla >


Muita FCG:n kuntayhtiöille suunnattuja koulutuksia syksyllä


Tervetuloa Kuntamarkkinoille!


Tule tapaamaan avaintalaisia Kuntamarkkinoille Helsingin Kuntatalolle 9.–10. syyskuuta. Avaintan ständin löydät 3. kerroksesta osastolta s.41. Ständi sijaitsee lähellä C-siipeä, josta löytyy myös Avaintan toimitilat.


Runsaaseen markkinaohjelmaan sisältyy muun muassa Avaintan toimitusjohtajan Vesa Laineen tietoisku. Vesa ja Kevan varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander puhuvat omistajaohjauksesta ja henkilöstökysymyksistä yhtiöittämistilanteessa keskiviikkona 9.9. tilassa A 3.2 (3. krs) klo 10:30–10:50.


Kuntamarkkinat on maksuton tapahtuma, mutta etukäteen kävijäksi rekisteröityminen jouhevoittaa sisäänpääsyä. Rekisteröityminen, ohjelma ja muu oleellinen löytyvät Kuntamarkkinoiden nettisivuilta