Uutiset

Etänä enemmän -hanke on valittu Euroopan komission menestystarinaksi

Etänä enemmän hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR).

 

Etänä enemmän - sotetyö uudistuu -hankkeessa etsitään ratkaisuja sosiaali- ja terveysalan työn muutokseen ja kehitetään esihenkilöiden etä- ja kriisijohtamistaitoja. Hanke käynnistyi vuonna 2019 ennen Covid19-pandemiaa, mutta viimeistään pandemia osoitti hankkeen teemat ja toimintatavat erittäin tärkeiksi ja ajankohtaisiksi.

Hankkeen ajankohtaisuus ja merkityksellisyys on huomioitu Euroopan komissiossa, sillä komissio on valinnut Etänä enemmän -hankkeen yhdeksi menestystarinakseen. Suomessa hanke on  otettu mukaan Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaan.

Etänä enemmän -hankkeen teemavalmennukset ja webinaarit

Etänä enemmän -hankkeen teemavalmennukset ja webinaarit ovat suunnattu sote-alan esihenkilöille, mutta myös muiden palvelualojen esihenkilöt ovat tervetulleita. 

Toukokuussa järjestetään kaksi palautteeseen, palkitsemiseen ja arviointiin liittyvää tilaisuutta: 6.5. webinaari ja 19.5. teemavalmennus. Lisäksi kesäkuussa pidetään 3.6. Viruksen vuosi - enemmän etäjohtamista -iltapäiväseminaari, joka kokoaa yhteen innostavia puhujia, näkökulmia ja esimerkkejä arjen johtamisesta koronavuoden ajalta ja suuntaa katseen tulevaan.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen KT Kuntatyönantajien tapahtumat -sivuilta. 

Etänä enemmän -hanke

Etänä enemmän – sote-työ uudistuu -hanke saa sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää Euroopan sosiaalirahaston tukea. Etänä enemmän -hanketta koordinoi Tampereen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajat ovat Satakunnan ammattikorkeakoulu, Lapin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto sekä KT Kuntatyönantajat.