Vaihtelevan työajan työsopimuksia koskeva sääntely tulee voimaan 1.6.2018 lukien. Vaihteleva työaikaehto on määritelty työsopimuslain 1 luvun 11 § 1 momentissa: ”Vaihtelevaa työaikaa koskevalla ehdolla tarkoitetaan työaikajärjestelyä, jossa työntekijän työaika määrättynä ajanjaksona vaihtelee työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä taikka työaikajärjestelyä, jossa työtekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä erikseen kutsuttaessa.”
Muutokset koskevat työsopimuksia, joissa työaika on sovittu kiinteän tuntimäärän sijasta liukuvana (esimerkiksi. 0–40 t/vk tai 10–30 t/vk). Muutokset koskevat myös ns. tarvittaessa työhön kutsuttavien työsopimuksia sekä työsopimuksia, joiden nojalla työntekijä kutsutaan erikseen työhön ja jossa ei ole sovittu säännöllistä työaikaa (0 t/vk).
Vaihtelevaa työaikasopimusta koskevan sääntelyn piiriin eivät kuulu keskimääräisen ja liukuvan työajan järjestelyt. Näissä työaikajärjestelyissä ominaista on vuorokautisen ja viikoittaisen työajan vaihtelut, jotka voivat näyttää vaihtelevalta työajalta. Työntekijän kanssa on kuitenkin näissä tilanteissa sovittu säännöllisestä työajasta, joka tasoittuu työaikajaksojen tai liukumien puitteissa.
Myöskään sellainen työaikajärjestely ei kuulu vaihtelevan työajan määritelmän piiriin, jossa työntekijä saa itse päättää työajan pituudesta ja määrästä (esim. provisio- tai muuhun suoritepalkkaukseen kuuluva työ).
Järjestely, jossa osapuolten välillä sovitaan erikseen kutakin työskentelykertaa varten määräaikaisesta työsuhteesta, ei kuuluu vaihtelevan työaikaehdon soveltamisen piirin. Osapuolten välillä on usein näissä tilanteissa tehty ns. puitesopimus, jossa on sovittu kuhunkin yksittäiseen työsuhteeseen sovellettavista työsuhteen ehdoista. Puitesopimuksen ja vaihtelevan työajan sopimuksen erona on se, vaihteleeko työaika työsopimuksen perusteella vai onko työajan vaihtelu seurausta toistuvista määräaikaista työsuhteista.
Vaihtelevasta työaikaehdosta sopimisen edellytyksiä
Vaihtelevasta työaikaehdosta saa sopia työntekijän aloitteesta.
Vaihtelevasta työajasta ei saa sopia työnantajan aloitteesta , jos työnantajalla on kiinteä työvoimatarve. Työaikaehdon tulee olla kiinteä, jos työvoimatarve on kiinteä.
Vaihtelevan työaikaehdon alarajaa ei saa sopia pienemmäksi kuin mikä on todellinen työvoimatarve. Jos työvoimatarve vaihtelee 20 ja 30 tunnin välillä, ei voida sopia 0–30 tunnin työsopimusta.
Jos vaihtelevasta työajasta sovitaan työnantajan aloitteesta, työantajan on annettava työntekijälle selvitys siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoimatarvetta.
Muita vaihtelevaan työaikaehtoon liittyviä muutoksia
Laki sisältää uudet määräykset työnantajan velvollisuudesta maksaa sairausajan palkkaa sekä irtisanomisajan palkan maksamisesta. Nollatuntisopimuksen perusteella töitä tekevän työttömyysturva paranee. Korvauksetonta määräaikaa ei jatkossa aseteta, jos työntekijä irtisanoutuu eikä työtä ole viimeisten 12 viikon aikana ollut tarjolla pääsääntöisesti vähintään 18 tuntia. Tuntiraja on sama, joka kerryttää työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa. Muutoksen ulkopuolelle on rajattu tilanteet, joissa työntekijälle taataan työsopimuksessa jokin tietty määrä työtunteja.
Muutoksia on tehty myös työsuojelun valvonnasta annettuun lakiin.