Uutiset

Sairauspoissaolojen omailmoituskäytäntö tuo säästöjä

Kuvituskuva

Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan sairauspoissaolojen omailmoituskäytäntö säästä rahaa, vaivaa ja aikaa. Tutkimukseen osallistui kuusi organisaatiota kunta-alalta, teollisuudesta ja palvelu-alalta. Näissä organisaatioissa sairauspoissaolojen määrä ei kasvanut omailmoituksen käyttöönoton jälkeen, vaan säilyi keskimäärin ennallaan. Lisäksi luottamus henkilöstön ja johdon välillä kasvoi.


Omailmoituksella lyhyiden poissaolojen keston koettiin vähenevän, koska 1–2 päivää riittää usein tervehtymiseen., kun taas lääkärintodistus työkyvyttömyydestä on usein 2–3 päivää. Työterveyshuollon akuuttilääkäripalvelujen tarve väheni 20–40 prosenttia. Kun hoidon kannalta turhat käynnit vähenevät, työterveyshuolto voi kohdentaa toimintaansa paremmin työhön paluun ja työkyvyn tukemiseen.


Tutkimuksen perusteella omailmoitus toimii parhaiten pienemmissä työyksiköissä, joissa esimies ja alaiset tuntevat toisensa. Omailmoituksen käyttöönotto tutkimusorganisaatioissa onnistui, kun esimiehet valmennettiin uuteen käytäntöön, yhteiset säännöt olivat selvät, tiedotus oli toimivaa ja esimiesten ja työntekijöiden välillä vallitsi luottamus.


Luottamuksen rakentaminen vaihtelee organisaatioittain. Esimerkiksi tiheään vaihtuva, jatkuvaa yö- tai vuorotyötä tekevä ja etäällä työskentelevä työntekijäkunta saattaa jäädä esimiehelle etäiseksi. Tällaisissa tapauksissa omailmoituskäytännön toteuttaminen saattaa olla haasteellista.