Uutiset

Työehtosopimukset pääosin maaliin

Kynä allekirjoittamassa paperia

Avaintyönantajat AVAINTA ry, JUKO, KTN, OAJ, JHL ja JYTY ovat hallinnoissaan hyväksyneet keskiviikkona 15.6. uutisoidun neuvottelutuloksen. Voimaantullut työehtosopimus koskee Avaintes:iä ja Avaintan opetusalan työehtosopimusta.

Tällä hetkellä avoinna ovat yhä YTHS:ää ja Seurea koskevat talokohtaiset työehtosopimukset, ja ns. TSN/Sote ry tes, jota sovelletaan sosiaalialan jäsenyhteisöissä Sote ry:n jäseniin. 

Sopimukset ovat voimassa 2 + 1 vuotta

Sopimuskausi on 1.5.2022–30.4.2025. Sopimusratkaisu on malliltaan 2 + 1 vuotta, jossa kahden ensimmäisen vuoden osalta palkankorotuksista on sovittu. Alle 2300 € palkkoja korotetaan 46 € ja yli 2300 € palkkoja korotetaan 2 %. Kahden vuoden päästä sopimusosapuolet neuvottelevat uudelleen palkantarkistuksista. Mikäli sopimukseen ei päästä, sopimus voidaan irtisanomaan päättymään 1.5.2024 lukien. 

– Sopimusratkaisulla saatiin työrauhaa nyt siis vähintään kaksi vuotta. Sekä paikallisilla erillä että keskitetyillä kehittämiserillä voidaan tehdä ratkaisuja, joille edistetään esimerkiksi työvoiman saatavuutta. Mielestäni ratkaisu on tässä tilanteessa tyydyttävä, kertoo Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine.

1.8.2022 voimaantuleva perhevapaauudistuksen vaikutukset on otettu huomioon sopimuksissa. Perhevapaauudistuksen tuomat muutokset ovat varsin laajat, joten tästä on tulossa tarkempia ohjeita. 

– Olen erittäin tyytyväinen, että saimme sopimusratkaisun, jossa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuu. Sopimuksissa sovitut pelisäännöt uudistuksesta helpottavat asiakkaidemme työtä. Työstämme parhaillaan tarkempia ohjeita sopimuksista työnantajille, toteaa Laine.

– Kiitän neuvotteluihin osallistuneita. Neuvotteluryhmässämme on luottamusta, joka kantaa myös vaikeiden ja vaativien tilanteiden yli, Laine jatkaa

Olennaiset muutokset ja tiedot uusista sopimuksista löytyy Avaintan verkkosivuilta kohdasta: Työehtosopimukset

Tietoja sopimuksista sivullamme Työehtosopimukset >