Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 10/2019

Kun työehtosopimuksen tulkinta ei avaudu


Työehtosopimuksen sopimusmääräykset voivat joskus olla vaikeatulkintaisia. Tulkintavaikeudet voivat johtua esimerkiksi siitä, että sopimusneuvotteluissa on asiaa käsitelty pelkistetysti, ja vasta tosielämä tuo suurempia ja pienempiä vivahteita, jotka vievät tulkinnan harmaalle alueelle. Myös uudelle tulkitsijalle ns. vallitsevan soveltamiskäytännön hahmottaminen voi olla haastavaa.


Muistutan edelleen, että toimistomme auttaa kaikenlaisissa työehtosopimuksen tulkintaan liittyvissä asioissa. Jos yleistyöajan keskeytysmääräykset arkipyhäviikolla eivät avaudu, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä toimistoomme. Samoin jos tarvitsette apua esimerkiksi palkkausjärjestelmän kehittämisessä, autamme myös siinä.


Työehtosopimuksen tulkinnan ja ohjeistamisen lisäksi autamme työlainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä. Jos mieltä askarruttaa esimerkiksi se, mitä työhaastattelussa saa kysyä tai millä edellytyksin työsuhteen voi päättää, apua löytyy siihenkin. Olemme myös konsultoineet lukuisia yhteistoimintamenettelyitä, joihin liittyvät niin työsuhteen päättämiset kuin monet muut asiaan liittyvät erityiskysymykset.


Lisää osaamistasi kouluttautumalla


Yksi erityisen hyvä keino kehittää yllä mainittuihin liittyvää osaamista on osallistua koulutuksiimme. Tulevan vuoden koulutuskalenteri on valmistumassa ja on pian julkaisuvalmiina. Arjen kiireet tosin voivat estää osallistumisen tietyn aihealueen koulutukseen juuri tiettynä päivänä. Tämän jäsenkirjeen liitteenä onkin lyhyt kysely siitä, mitä mieltä jäsenemme ovat ns. teemakohtaisista verkkokoulutuksista, joihin osallistuminen olisi ajasta ja paikasta riippumatonta. Näiden tallennekoulutusten ei ole tarkoitus korvata aidon vuorovaikutteista koulutusta, vaan täydentää koulutustarjontaamme.


Voitte ottaa meihin yhteyttä puhelimitse ja sähköpostitse. Suosittelemme sähköpostin osalta käyttämään ensisijaisesti toimisto@avainta.fi -sähköpostia, josta asiantuntijamme voivat paremmin poimia omaan erityisosaamiseensa sopivia kysymyksiä.


Kysymisiin!


Vesa Laine
toimitusjohtaja


Osallistu kyselyyn Avaintan koulutustarjonnasta


Jotta voisimme tarjota jäsenillemme heidän tarpeitaan parhaiten vastaavia koulutuspalveluja, toivomme että vastaisitte oheiseen kyselyyn.


Vastaaminen vie vain hetken, mutta se auttaa meitä koulutustemme suunnittelussa.


Kiitos vastauksestasi jo etukäteen!


Kyselyyn >


Työhyvinvoinnilla tuottavuutta -seminaari 7.11.


Nopeimmat mahtuvat vielä mukaan marraskuussa järjestettävään Avaintan, JUKOn, OAJ:n, KTN:n, Jytyn, JHL:n sekä TSN:n yhteiseen Työhyvinvoinnilla tuottavuutta -seminaariin. Tilaisuus järjestetään Helsingissä 7.11.2019 klo 10-15 Tehyn tiloissa Pasilassa, osoitteessa Asemamiehenkatu 4.


Seminaari on suunnattu sekä työnantajan että henkilöstön edustajille. Erityisen toivottavaa on, että samasta työyhteisöstä seminaariin osallistuisivat sekä työnantajan että henkilöstön edustajat. Tilaisuus on maksuton.


Seminaarin teemana on tänä vuonna työn kuormitus.


Tutustu koko ohjelmaan verkkosivuillamme >


Täydennystä koulutuskalenteriimme


Syksyn koulutuksiin on lisätty kolme uutta koulutusta.


  • 2.10. järjestetään maksuton, tunnin mittainen webinaari työaikalain muutoksista >

  • 30.10. perehdytään yhteistoimintamenettelyyn Helsingissä järjestettävässä työpajassa >

  • 27.11. järjestetään Hankalat henkilöstötilanteet ja niiden ennaltaehkäisy -koulutus Helsingissä. Ilmoittautumislinkki ja koulutuksen ohjelma julkaistaan lähiaikoina verkkosivuillamme.

Muut syksyn viisi koulutusta löytyvät verkkosivuiltamme >


Avainta palvelee


  • neuvomme työehtosopimusten ja työlainsäädännön tulkinnassa

  • autamme ja tuemme yt-neuvotteluissa prosessin alusta loppuun asti

  • konsultoimme palkkausjärjestelmän laatimisessa ja kehittämisessä

  • järjestämme vuosittain useita työehtosopimus- ja työlainsäädäntökoulutuksia

Ole yhteydessä Avaintan asiantuntijoihin, kun sinulla on jokin työsuhteisiin liittyvä kysymys.
 
Yhteystietomme >