Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 3/2016

Syntyykö yhteiskuntasopimus?


Käynnissä olevat yhteiskuntasopimusneuvottelut vaikuttavat olevan loppusuoralla, vaikka selkeää takarajaa ei olekaan asetettu. Maan hallituksen viime viikolla työmarkkinakeskusjärjestöille antama mandaatti neuvotella paikallisen sopimisen edistämisestä vauhditti neuvotteluja. Tosin julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan osapuolten näkemykset paikallisen sopimisen periaatteista ja keinoista ovat lähestulkoon äärilaidassa toisistaan.


Mikäli työmarkkinakeskusjärjestöt kuitenkin pääsevat yksimielisyyteen paikallisen sopimisen reunaehdoista, tarkemmat viilaukset ja täytäntöönpano neuvotellaan työehtosopimuksiin toukokuun loppuun mennessä. Tämän edellytyksenä on se, että yhteiskuntasopimus saadaan aikaiseksi.


Julkisuudessa on esitetty lähes varmoina tietoina yhteiskuntasopimuksen eri elementtien toteutumista. Kuten aina neuvotteluissa, mitään ei ole sovittu ennenkuin kaikki on sovittu. Odotellaan siis tovi. Tiedotamme heti, kun tiedotettavaa on nettisivuillamme.


Vesa Laine
toimitusjohtaja


Sopimusmääräysten muutokset opetusalan työehtosopimukseen 1.8.2016 alkaen


Työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson (1.2.2016–31.1.2017) palkkaratkaisussa Avaintyönantajat AVAINTA ry:n opetusalan työehtosopimuksen (AVAINOTES) soveltamisalalla sovittiin myös tulkintaa muuttavista tekstimuutoksista, jotka tulevat voimaan 1.8.2016. Sopimusmääräykset muuttuvat ainoastaan ammatillisia oppilaitoksia koskevan osion liitteissä 1, 3 ja 6.


Ammatillisia oppilaitoksia koskevan osion liitteiden 1 (ammattioppilaitos), 3 (taide- ja viestintäkulttuurioppilaitos) ja 6 (merenkulkuoppilaitos) yhteisten aineiden opetusvelvollisuuksia on muutettu 1.8.2016 alkaen. Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto -osa-alueella opetusvelvollisuus on 874 tuntia liitteissä 1 ja 3, ja 817 tuntia liitteessä 6. Muiden aineiden ja osa-alueiden opetusvelvollisuudet pysyvät ennallaan.


Tarkemmat tiedot muutoksista löytyvät allekirjoituspöytäkirjasta ja liitteestä 1.


Sopimusmääräysten muuttaminen johtuu toisen asteen ammatillisen peruskoulutuksen uusista tutkinnon perusteista, jotka tulivat käyttöön 1.8.2015. Työkyvyn ylläpitäminen, liikunta ja terveystieto on tästä alkaen ollut yksi opetettava osa-alue.


Ensimmäisen kerran uusia sopimusmääräyksiä sovelletaan lukuvuonna 2016–2017. Ennen sopimusmuutoksen voimaantuloa eli vielä lukuvuonna 2015–2016 työnantajan tulee pyrkiä soveltamaan nykyisiä AVAINOTES:n määräyksiä.


Lisätietoja:


työmarkkinalakimies Maija Mäntylä
p. +358 50 576 6916, maija.mantyla@avainta.fi


Jäsenkysely työsuojelun yhteistoiminnasta


Pyydämme jäseniämme vastaamaan työsuojelun yhteistoimintaa koskevaan kyselyyn. Kysely on kohdennettu ensisijaisesti työsuojelupäälliköille. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa työsuojelun yhteistoimintaa työpaikoilla ja jäsenyhteisöjen kiinnostusta muodostaa työsuojelupäälliköiden verkosto.


Toivomme, että työsuojelupäällikkö ja työsuojeluvaltuutettu vastaisivat kyselyyn yhdessä.


Vastausaikaa on 15.3. saakka.


Huom: linkki kyselyyn on lähetetty jäsenillemme jäsenkirjeen sähköpostiversiossa. Jos et ole saanut kutsua kyselyyn, ota yhteyttä työmarkkina-asiamies Eija Meripaasiin.


Lisätietoja:


työmarkkina-asiamies Eija Meripaasi
p. +358 50 361 5871, eija.meripaasi@avainta.fi


Uusi asiantuntija Avaintassa


Piia von Willebrand aloitti helmikuussa Avaintan työmarkkina-asiamiehenä. Piia siirtyi Avaintaan Vantaan henkilöstökeskuksesta, jossa hän toimi työmarkkinakonsulttina. Piia on myös työskennellyt pitkään Helsingin kaupungin palveluksessa henkilöstöalan tehtävissä.


AMK-työsuhdeopas ilmestynyt


Työsuhdeopas ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstön esimiehille on julkaistu. Avainta on laatinut oppaan yhteistyössä Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kanssa ja se on ladattavissa Avaintan verkkosivuilta pdf-muodossa.


Työsuhdeopas opetushenkilöstön esimiehille – Ammattikorkeakoulut >


Kuntatyönantajapäivät toukokuussa


KT Kuntatyönantajat järjestää Kuntatyönantajapäivät 26.–27.5. Jyväskylän Paviljongissa. Päivien teema on Kunnat murroksessa – johtaminen keskiössä. Hyödynnä aikaisen ilmoittautujan etu ja ilmoittaudu 31.3. mennessä.


Lisätiedot ja ilmoittautuminen KT:n sivuilla >