Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 4/2015

AVAINTAn palkantarkistukset vuonna 2015


AVAINTAn työehtosopimukset ovat voimassa 1.4.2014–31.1.2017. Sopimuskausi muodostuu kahdesta jaksosta:


1.  jakso: 1.4.2014–31.1.2016 (22 kk) ja


2.  jakso: 1.2.2016–31.1.2017 (12 kk).


Yleiskorotus 1.8.2015 lukien


Työntekijän peruspalkkaa tai siihen rinnastettavaa kuukausipalkkaa korotetaan 1.8.2015 lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus 0,28 prosenttia.


Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimuksen (AVAINTES) tarkistettujen palkkojen maksaminen


Tarkistetut palkat, palkkiot ja lisät maksetaan ensimmäisen kerran viimeistään kahden kuukauden kuluessa sekä taannehtivat korotusmäärät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tarkistuksen voimaantulosta. Suurissa jäsenyhteisöissä, joissa laskentateknisistä syistä ei palkkioiden ja lisien osalta voida noudattaa edellä mainittuja ajankohtia, maksetaan asianomaiset ensimmäiset tarkistuserät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa sekä taannehtivat korotusmäärät viimeistään neljän kuukauden kuluessa voimaantulosta.
Työajan perusteella maksettavat tarkistetut korotukset maksetaan jaksotyöntekijöille tarkistusten voimaantuloajankohdasta lukien tai sen jälkeen ensiksi alkavan työaikajakson alusta lukien.


Toisen jakson sopimuskorotus


Työmarkkinoiden keskusjärjestöt kokoontuvat kesäkuussa 2015 sopimaan toisen jakson palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta.
Mikäli työmarkkinoiden keskusjärjestöt eivät pääse 15.6.2015 mennessä yksimielisyyteen toisen jakson palkkaratkaisua koskevissa neuvotteluissa, tämän työehtosopimuksen sopimusosapuolet käyvät keskenään neuvottelut toisen jakson sopimuskorotuksesta ja sen ajankohdasta.


Mikäli em. neuvotteluissa ei päästä sopimusosapuolten kesken yksimielisyyteen, tämä työehtosopimus voidaan 30.9.2015 mennessä irtisanoa neljän (4) kuukauden irtisanomisajalla päättymään työehtosopimuksen ensimmäisen sopimusjakson loppuun 31.1.2016.


Avaintyönantajat AVAINTA ry:n opetusalan työehtosopimuksen (AVAINOTES 2014–2017) yleiskorotus 1.8.2015 lukien


AVAINOTES 2014–2017 allekirjoituspöytäkirjan 3.2 kohdan mukainen palkantarkistus 1.8.2015 lukien tehdään yleiskorotuksena, sillä sopimusosapuolet eivät käytä mahdollisuuttaan sopia palkantarkistuksen toteuttamisesta muulla tavalla kuin yleiskorotuksena.


Korotuksen suuruus


Vähimmäisperuspalkkoja, peruspalkkoja ja siihen rinnastettavia kuukausipalkkoja, tuntipalkkioita ja euromääräisiä lisiä korotetaan 1.8.2015 lukien 0,394 prosentin yleiskorotuksella. Yleiskorotuksesta on vähennetty vuosilomamääräysten aiheuttama kustannusvaikutus 0,006 prosenttiyksikköä.


Korotetut palkat ja palkkiot 1.8.2015 lukien ovat tämän kirjeen liitteenä. Luottamusmieskorvaus säilyy entisen suuruisena.


Tarkistettujen palkkojen maksaminen


Tarkistetut palkat, palkkiot ja lisät maksetaan ensimmäisen kerran viimeistään kahden kuukauden kuluessa sekä taannehtivat korotusmäärät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tarkistuksen voimaantulosta. Suurissa jäsenyhteisöissä, joissa laskentateknisistä syistä ei palkkioiden ja lisien osalta voida noudattaa edellä mainittuja ajankohtia, maksetaan asianomaiset ensimmäiset tarkistuserät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa sekä taannehtivat korotusmäärät viimeistään neljän kuukauden kuluessa voimaantulosta. Lisäksi voidaan paikallisesti sopia myöhemmistä toteuttamisajankohdista.


Tuntipalkkaisten palkantarkastukset 1.8.2015


Niiden AVAINTAn jäsenyhteisöjen työntekijöiden, joiden palkkaus määräytyy AVAINTES 2 § 3) kohdan perusteella Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräysten mukaan, palkantarkastus toteutetaan 1.8.2015 TTES:stä poiketen.
Palkkojen tarkistaminen toteutetaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen mukaisesti 1.8.2015 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta.


* AVAINTES keskituntiansioiden tarkistaminen 1.8.2015


Toteutetun yleiskorotuksen vaikutus työehtosopimuksen 35 § 1 momentissa tarkoitettuihin vuosineljänneksien keskituntiansioihin on seuraava:
Vuoden 2014 III - IV ja vuoden 2015 I ja II vuosineljänneksen perusteella laskettuja keskituntiansioita korotetaan 0,3 prosenttia ja 2015 III vuosineljänneksen perusteella laskettuja keskituntiansioita korotetaan 0,1 prosentilla.
Näin korotettuja keskituntiansioita käytetään samasta ajankohdasta alkaen kuin yleiskorotus on tullut voimaan.AVAINTES:n piirissä olevien keskituntiansioiden korotus poikkeaa KVTES:n ohjeesta, koska korotukset astuvat voimaan KVTES:sta poiketen 1.8.2015.


Tuntipalkkaisen henkilöstön palkantarkistukset 1.8.2015


Yhteenveto lokakuun 2014 kuukausipalkkaisten henkilörekisteristä


Avaintyönantajat AVAINTA ry pyysi jäsenyhteisöiltään tietoja henkilöstönsä työsuhteista ja palkkauksesta syksyllä 2014. Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen määrä oli 31.12.2014 596 ja henkilöstön määrä näissä noin 35 600. Jäsenyhteisöjä oli opetus- ja sivistysalalta 20, sosiaali- ja terveydenhuoltoalalta 230, tekniseltä alalta 215 ja erityisaloilta 131. Kyselyyn vastasi 448 jäsenyhteisöä. Rekisteriin kertyi palvelussuhde- ja ansiotietoja 19 854 kuukausipalkkaisesta työntekijästä, eli jälleen enemmän kuin vuotta aiemmin. Rekisteriin ei kerätty tietoja tuntipalkkaisista työntekijöistä.


Tietoja henkilöstön palkoista


Lokakuussa 2014 kuukausipalkkaisen, kokoaikatyössä täydellä palkalla toimineen henkilöstön peruspalkka oli keskimäärin 2 457 euroa/kk, säännöllisen työajan ansio keskimäärin 2 746 euroa/kk ja kokonaiskeskiansio 2 815 euroa/kk. Henkilöstöstä 50 prosenttia ansaitsi kokonaisansiona alle 2 536 euroa/kk ja 10 prosenttia yli 3 949 euroa/kk.


Ansiokehitystä on vuoden 2013 lokakuusta vuoden 2014 lokakuuhun tapahtunut peruspalkan osalta 1,9 prosenttia, säännöllisen työajan ansion osalta 1,9 prosenttia ja kokonaisansion osalta 1,8 prosenttia. Edellisen tiedusteluajankohdan (lokakuu 2013) jälkeen peruspalkkoja on työehtosopimuksen 2014–2017 perusteella 1.8.2014 korotettu 20 euroa (keskimäärin 0,83 prosenttia).


AVAINTAn verkkosivuilla on tietoja henkilöstöstä ammattinimikkeittäin ja palkkaryhmittäin sekä peruspalkkatietoja. Tietoja ei ole näkyvissä alle kymmenen työntekijän ryhmissä. Pääasiassa tiedot koskevat kokoaikaista täydellä palkalla ollutta kuukausipalkkaista henkilöstöä. Tiedot löytyvät osoitteesta www.avainta.fi >Jäsenille >Tilastotiedot sekä jäsenkirjeen liitteenä.


Henkilöstön tunnuslukuja


Kuukausipalkkaa saavista työntekijöistä oli lokakuussa 2014 kyselyn perusteella vakinaisia 77,6 prosenttia ja määräaikaisia 22,4 prosenttia (luku pitää sisällään myös työllistetyt, oppilaat ja tuntemattomat). Kokoaikatyötä teki 84,0 prosenttia ja osa-aikatyötä 16,0 prosenttia kuukausipalkkaisista työntekijöistä. Naisten osuus kuukausipalkkaisesta henkilöstöstä oli 72,8 prosenttia.
Kaikkien kuukausipalkkaisten työntekijöiden keski-ikä oli 45,0 vuotta. Vakituisten keski-ikä oli 47,3 ja määräaikaisten keski-ikä 37,6 vuotta. Kokoaikaisten keski-ikä oli 45,5 vuotta ja osa-aikaisten 42,8 vuotta.


*AVAINTES keskituntiansioiden tarkistaminen 1.8.2015 lisätty 22.4.2015